17. kesäkuuta 2020

Retiisin juhla (oman maan antimia)

Kesä tuli humisten ja keittiötouhut ovat ottaneet pientä askelta taka-alalle. Lähinnä varmaan siksi, että lämpimillä ilmoilla ei oikein tee mieli syödä koving tukevia aterioita ja monesti tuleekin nopeasti pilkottua kasaan jonkinlainen salaatti tai grillissä nopeasti valmistuva eväs. Nyt päästiin kuitenkin ensimmäistä kertaa sadonkorjuupuuhiin lavakauluspuutarhaan, kun ensimmäiset retiisit alkoivat puskea satoa. Sadonkorjuun kunniaksi kaikki, mitä maa antoi piti toki laittaa lautaselle.

Myönnän heti, että retiisi on ollut minulle vähän vaikea kasvis. Satunnaisten maisteluiden jälkeen se on jäänyt kaupan hyllylle jotenkin hankalan makuisena, vähän kirpeänä, pippurisena pienenä kasviksena, jolle en oikein keksinyt käyttötarkoitusta. Aivan syyttä! Viimeisen vuoden aikana olen oppinut pitämään retiiseistä ja käyttänyt niitä paljon erityisesti pikkelöitynä aasialaiseen makumaailmaan yhdistettynä. Sattuikin somasti, että retiisi lienee yksi helpoimmin kotipuutarhassa kasvatettavista hyötykasveista, joten intoa puhkuen kävin harventamassa kesän ensimmäisen saaliin.


Retiisiä, nautaa ja uusia perunoita

Kahdelle aikuiselle ja yhdelle taaperolle

Uusia perunoita (n. parikymmentä pientä)
Naudan ulkofilettä n 250 g
10-15 retiisiä naatteineen
Oliiviöljyä
kourallinen cashew-pähkinöitä
parmesania
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa
pippuria
voita

Uudet perunat: keitetään suolavedessä, pyöräytetään kypsien perunoiden päälle voita ja sormisuolaa

Ulkofile: Sous videssä 53.5 astetta/1 h, jonka jälkeen pinnat pannulla ja levon jälkeen viipaleiksi. (Voi myös paistaa tai grillata suoraan, itselläni oli pakonomainen tarve päästä testaamaan uutta sirkulaattoria)

Retiisien valmistelu: Retiisit pestään huolellisesti. Irrotetaan vähän reilu puolet naateista pestoa varten ja jätetään loput retiiseihin kiinni. Puolitetaan retiisit naatteineen.


Paahdetut retiisit: Kuumenna pannu keskilämmöllä ja lisää nokare voita. Asettele retiisit leikkuupinta pannua vasten niin, että naatit jäävät vielä pannun ulkopuolelle. Paista retiisejä muutama minuutti niin, että saavat hieman väriä. Käännetään toisin päin ja paistetaan muuta minuutti lisää. Käännetään lopuksi myös naatit pannulle ja paistetaan, kunnes ovat pehmeitä mutta vielä vihreitä. Maustetaan suolalla ja pippurilla.

Naattipesto: Pestyt naatit kuivataan ja laitetaan pieneen tehosekoittimeen. Lisätään joukkoon n. rkl oliiviöljyä, kourallinen cashewpähkinöitä, n rkl raastettua parmesania, pieni hyppysellinen sormisuolaa sekä puolikkaan sitruunan mehu (minulle melko pieni sitruuna). Surautetaan vähitellen aineikset sekaisin, seos saa jäädä karkeaksi pestoksi. Taskistetaan maku ja lisätään suolaa/sitruunaa/parmesania tarpeen mukaan.

Naateista syntyi yllättävänkin maukas pesto, joka sopi erinomaisesti lihan kanssa. Retiisin isoiksi kasvaneet lehdet ovat hieman karheita suutuntumaltaan, joten niiden syöminen sellaisenaan ei ole välttämättä kovin mukava kokemus, mutta sekä paistettuna että pestona olivat kyllä erinomaisia. Älä siis suotta heitä naatteja pois, niissä piilee myös aimo annos hyviä ravintoaineita!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti