Samalla tässä sai antautua jauhojen, kylmäkohotusten ja tomaattikastikkeiden loputtomaan maailmaan. Hapanjuurileivontaa olen jonkin verran kokeillut, joten pitkään kohotettavien taikinoiden kanssa on jonkin verran tullut puljattua. Ei kuitenkaan missään nimessä niin paljon, että voisi kokea osaavansa jotain, joten aika nollasta lähdetään pizzataikinoitakin kokeilemaan.
Pizza on siinä mielessä armollinen ruoka, että huonokin pizza on useimmiten ihan hyvää. Huonosta pizzasta matka loistavaan pizzaan voi olla pitkä ja kivinen, mutta onneksi vatsansa saa matkan aikana suurella todennäköisyydellä täyteen. Aloitin harjoittelun napolilaistyyppisellä taikinalla ja sitä varmaan veivataan hetki. Haaveena osata joskus paistaa myös täydellinen New York -style pizza, joka on luonnollisesti täysin erilainen kuin napolilainen kumppaninsa, joten ei tässä harjoituskohteet kesken lopu, vaikka tuon minuutissa paistuvan napolilaisen saisikin edes alkeellisesti haltuun. Näitä alkupään harjoittelulättyjä tähän muutama muistoksi jotta voi sitten verrata, tapahtuuko kehitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti