29. tammikuuta 2020

Kukkakaali x3, ruusukaali x2


Kahdelle

1 kukkakaali
10 ruusukaalia
kourallinen hasselpähkinöitä
muutama kynsi mustaa valkosipulia

Kukkakaalipyre: Kukkakaalia pieneksi pilkottuna keitetään maidossa. Kypsä kukkakaali soseutetaan ja pusketaan siivilän läpi. Maustetaan voilla ja suolalla.

Pikkelöidyt kukkakaalit: Kukkakaalia ohuina viipaleina. 3rkl sherryviinietikkaa ja 1 rkl sokeria kiehautetaan. Annetaan kukkakaalien pikkelöityä n. puoli tuntia.

Paahdetut kukkakaalit: Muutamia eri kokoisia kukkakaalin kukintoja pyöritellään öljyssä ja maustetaan suolalla. Paahdetaan uunissa 180 astetta, kunnes ovat kypsiä, mutta eivät mössöisiä.

Pikkelöidyt ruusukaalit: Kuoritaan ruusukaalista uloimpia kerroksia n 12 kpl. Pyöräytellään samassa liemessä kukkakaalien kanssa ja annetaan pikkelöityä sama aika.

Voissa paistetut ruusukaali: Ruusukaalit puolitetaan ja poistetaan kanta. Paistetaan nopeasti voissa, kunnes saavat vähän väriä. Maustetaan lopuksi sormisuolalla.

Savuhasselpähkinät: Kourallinen hasselpähkinöitä paahdetaan uunissa n. 10 minuuttia samalla, kun kukkakaalit paahtuvat. Annetaan hetki jäähtyä ja kuoritaan. Hakataan isokokoiseksi rouheessa esimerkiksi morttelissa. Savustetaan tiivissä kannellisessa astiassa savustuspyssyllä hickory-lastuilla vartin verran.

Muutama musta valkosipulin kynsi laitetaan pieneen tehosekoittimeen ja loraus öljyä perään. Sekoitetaan pieneksi (tulos ei ollut mustaa öljyä, mitä toivoin, koska määrät kahteen annokseen niin pieniä).

Annoksen kasaaminen: Levitä alimmaiseksi kukkakaalipyre. Asettele paahdetut kukkakaalit ja pikkelöidyt kukkakaalit ja sitten molemmat ruusukaalit, ripottele hasselpähkinärouhetta päälle ja asettele nokareita mustaa valkosipulia sinne tänne. Viimeistele pienellä määrällä sormisuolaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti